Jouluaatonaatto, siis tänään tiistaina 5. tammikuuta, sujui leppoisasti shoppaillen Uuden Belgradin puolella kauppakeskus Delta-Cityssä.
En ole shoppailija, mutta tänään oli sellainen hyrinä, että kaupoissa kiertely tuntui mukavalta. Alennusmyynnit ovat alkaneet, ja kun hinnat ovat muutenkin alhaisemmat kuin Suomessa, niin mukaan tarttui kaksi kaunista takkia, yhteensä noin 80 euroa. Paljon muutakin olisi voinut tuliaisiksi ostella, mutta kun en kuitenkaan halua ostaa pelkän ostamisen tähden. On kiva ostaa, jos löytää jotain todella sopivaa – sellaista, johon silmä ihastuu heti.

Delta-City valittiin vuonna 2009 Euroopan parhaaksi kauppakeskukseksi (International Shopping Mall Assocation).
Kiertelin Delta-Cityn kauppakujia reilut kolme tuntia. Belgradin kauppakeskuksista Delta-City oli minulle uusi kokemus ja positiivinen sellainen. Jos kauppakeskukseen on tehnyt mieli, niin suuntana on lähes poikkeuksetta ollut aina Usce. Delta-City on vähän maanläheisempi, ehkä voisi sanoa normaali? Uscessa on runsaasti merkkiliikkeitä ja se lyö hintalappuihin tietysti omat lisänsä.
Lue lisää: Delta-City. Linkistä pääset suoraan Delta-Cityn kotisivuille. Englanninkielinen opas karttoineen tästä linkistä: Delta-City Guide. Delta-City sijaitsee Jurija Gagarina ja Dr. Agostina Neta -katujen kulmassa Uuden Belgradin puolella. Matkaa keskustasta on autolla noin 20 minuuttia. Zeleni Venac – linja-autoasemalta on suora yhteys bussilla nro 68.

Kauppakeskuksen joulukoristeluissa ei pihistellä, mutta ei myöskään lyödä liikaa yli.
Mieluiten kiertelen keskustan kävelykadun ja pikkukatujen kauppoja ja kesällä se onkin ehdottomasti hauskempaa kuin nyt kylmillä keleillä.
Belgradiin saatiin lunta jouluksi. Lumi tuiskusi sunnuntaina ja on yhä maassa. Se ei aiheuttanut suurta kaaosta liikenteessä, koska oli pyhäpäivä. Osansa oli silläkin, että kaikki eivät ole edes vaihtaneet talvirenkaita, joten monet autoilijat odottavat vain lumen sulavan ja lähtevät vasta sitten liikkeelle. Eilen ja tänään päivällä ei Belgradin keskustassa juurikaan ollut ruuhkaa. Delta-Cityn parkkihalli oli kuitenkin ihan täynnä – kyllähän suurkaupunkiin siis autoja mahtuu talvirenkailla tai ilman.

Kotikatumme parvekkeelta nähtynä Banevo Brdossa 3. tammikuuta 2016.
On viimeinen päivämme tältä erää Serbiassa ja aika on sujahtanut täysin lepoloman tyyliin. Ei stressiä, ei pakkomenoja minnekään.