Teokset tulevat iholle

Nykytaiteen museon rakennus Sava-joen varrella Uuden Belgradin puolella hivelee silmää. Pitkään kestäneen restauroinnin jälkeen yleisö pääsee jälleen nauttimaan myös upeasta, avarasta sisätilasta, jossa taide pääsee oikeuksiinsa. Useiden vuosien ajan kävin haikaillen kävelyllä rakennusta ympäröivässä valtavassa puistossa odottaen sisäänpääsyä. Paikka oli jättänyt minuun jälkensä jo vuonna 1996, ensimmäisellä käynnilläni.

Ikuinen minuutti

Kesällä 2022 esillä on itävaltaisen kuvanveistäjän, Erwin Wurmin (synt. 1954), näyttely Jedan Minut ZauvekOne Minute Forever (Yksi Minuutti Ikuisesti). Se on jatkumoa taiteilijan Yhden Minuutin Veistokset -projektille, joka sai alkunsa 1996/1997. Kokonaisuus koostuu veistoksista, valokuvista ja performanssista.

Wurm haastaa arkisten esineiden muodolliset ominaisuudet ja venyttää niin käsitteellisesti kuin konkreettisesti rajapintoja outoihin ulottuvuuksiin. Useissa teoksissa teemana on iho.

Yllä olevassa kuvakoosteessa on mm. näyttävä auto itävaltalaisella rekisteritunnuksella. Se kiiltelee kuin viimeisen päälle viilattuna jossain maailman merkkinäyttelyssä ja nahkapäällysteet viestivät vauraudesta, mutta näyttää oudon elastiselta, kuin lelulta. Puuttuu vain konepellillä makoileva vähäpukeinen malli. Takaluukku peittyy muhkeiden pusuhuulien alle. Onko auto siis muodoton vai muodokas?

Muut kuvakoosteen teokset puhuttelevat mittasuhteillaan ja ikään kuin valuvilla ominaisuuksillaan. Ne sekä hymyilyttävät että hämmentävät.

Osaan teoksista kävijä voi pujahtaa sisään. Fat House (Läski Talo) on tällainen iso teos, joka pursuilevine muotoineen ei ole esteettinen eikä sellaisenaan houkuttele astumaan sen suuta muistuttavasta ovesta sisään. Ylitän kuitenkin vastenmielisyyden kynnyksen ja kuulen talon puhuvan minulle. Se käy läpi identiteettikriisiä ja pohtii, onko oikeastaan talo vai taideteos ja miksi on niin lihava. Teos herättelee kävijässä ajatuksia kulutusyhteiskunnan ongelmista. Syömme liikaa ja muotoilemme kehoamme ulkoisten kauneusihanteiden mukaisiksi. Talo on kuin vaahtokarkki tai pöhöttynyt ylensyöjä tai epäonnistunut kauneusleikkaus.

Fat House

Isoista ikkunoista lankeava luonnonvalo sallii teosten hengittää. Näyttelytilan kerroksellisuus on myös vaikuttava.

Nykytaiteen museo Belgrad

  • Sijaitsee ns. Uudessa Belgradissa Sava-joen vasemmalla rannalla. Vastapäätä, Vanhan Belgradin puolella, näkyy Kalemegdanin linnoitus.
  • Avattiin vuonna 1965.
  • Rakennuksen suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Ivan Antić ja Ivanka Raspopović voitettuaan vuonna 1960 julkistetun kilpailun.
  • Restauroinnista päätettiin vuonna 2008, ja monien vaikeuksien jälkeen museo saatiin jälleen avattua yleisölle vuonna 2017.
  • Sisätilaa on 5.055 neliömetriä.
  • Ensimmäinen johtaja oli taidemaalari Miodrag B. Protić, joka tunnetaan myös useista julkaisuista. Hän on kirjoittanut mm. Jugoslavian ja Serbian nykytaiteen historian.
  • Vuodesta 2021 johtajana on ollut Marijana Kolarić.
Museum of Contemporary Art in Belgrade, Serbia. Photo: Tuula Lukić, 2022.
Nykytaiteen museo on vaikuttava arkkitehtoninen kokonaisuus suuren puiston ympäröimänä.

Museum of Contemporary Art Belgrade,
Ušće 10, blok 15

Avoinna (tiedot 2022):

  • klo 12-20
  • lauantaisin ja sunnuntaisin klo 10-20
  • suljettu tiistaisin
  • vapaa pääsy kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona

Teksti ja kuvat: Tuula Lukić

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s