Sava-joen varteen, lähelle Brankovic-siltaa vanhan kaupungin puolella, on kiinnittynyt matala, lähes huomaamaton harmaa alus. Astelen alas kalisevaa metallisiltaa. Laiturin tapaisella istuu kaksi karskia miestä, jotka hädin tuskin kääntävät päätään, kun saavun. Suunnistan suoraan pienelle kopille, josta löydänkin nuoren ystävällisen neidin, jolta saan ostettua 100 dinaarin pääsylipun tähän Belgradin kaupungin ylläpitämään museolaivaan. Olen ainut vierailija. Toinen miehistä tulee paljon myöhemmin perässäni vähän huolestuneen oloisena: viivyn laivan uumenissa yllättävän pitkään ja siellä on tukahduttavan kuuma.

Kuvat yllä: Alkuperäiseen miehistöön kuului 77 henkilöä. Nyt paikalla on vain muutama vahasta valettu merimies.

Olen astunut jokimonitoriin, minulle täysin tuntemattomaan maailmaan. Käyn uteliaana läpi kaikki kuvat ja kuvatekstit, ihmettelen esineitä vitriineissä ja luen huolella seinällä olevan lyhyen historiikin.

Bodrogista Savaksi

Jokimonitori Bodrog on rakennettu vuonna 1904 Budapestissa, pääinsinöörinä Jozef Til. Se aloitti tehtävänsä Itävalta-Unkarin Tonavan sotalaivastossa, jossa sen rauhanaikaisiin tehtäviin kuuluivat jokiliikenteen tarkkailu sekä jalkaväen kuljetukset.

Vuonna 1914 Bodrog sijoitettiin Zemuniin, joka nykyään kuuluu Belgradin pääkaupunkialueeseen, mutta oli tuolloin osa Itävalta-Unkaria. Siellä miehistö sai 28. heinäkuuta kuulla keisarinsa Franz Josefin sodanjulistuksen – ensimmäinen maailmansota oli syttynyt. Samana iltana Tonavan laivasto teki ensimmäisen iskunsa Serbian puolelle. Vuosien 1914 ja 1915 aikana Bodrog avusti isompia tykkilaivoja Belgradin valloituksessa ja siirtyi sen jälkeen sotatoimiin Tonavan alajuoksulle. Sodan lopulta hävinnyt Itävalta-Unkari luovutti Bodrogin Serbien, kroaattien ja sloveenien kuningaskunnan hallintaan.

Alus sai uudeksi nimekseen Sava ja myöhemmin rakennettiin uudestaan ajan vaatimusten mukaiseksi. Toisessa maailmansodassa se palveli vaihtelevasti. Oma miehistö joutui mm. kahteen kertaan upottamaan aluksen vältääkseen sen joutumista saksalaisvihollisten käsiin. Jälleen kunnostettuna alus palveli Jugoslavian jokilaivastossa vuoteen 1959. Vuonna 2005 alus julistettiin kulttuuriomaisuudeksi ja nykyään se on puolustusministeriön omistuksessa.

Teksti ja kuvat: Tuula Lukić