Torielämää

Askeleen päässä kotoamme Banevo Brdossa sijaitsee tori. Sinne tulee poikettua tämän tästä. Pussukoissa kulkee kotiin sesongin mukaisesti milloin mansikoita, milloin vadelmia, aprikooseja, persikoita, meloneita tai luumuja. Kurkut ovat muhkeita, tomaatit pehmeitä ja mehukkaita.

Tomaatit ja viehkeä myyjätär.

Toisinaan torimyyjien on vaikea sulattaa sitä, että haluan ostaa vain muutaman paprikan tai sipulin. Paikalliset kun ostavat torilta aina sylikaupalla ja valmistavat isoja eriä kerralla. Niukka tyylini kuuluu suomalaiseen kokkaustapaan eikä sitä oikein muuta muuksi, vaikka ostokset olisivat edullisiakin.

Kirsikka-aika Serbiassa.

Torilla olen oppinut peruspuhetta. Tervehditään, toivotellaan hyviä vointeja, kysellään kuulumisia. Dobar dan, kako ste, dovidjenja. Ja minun on täytynyt rohkaistua tekemään ostokset serbiaksi sen sijaan, että aina tukeutuisin vain englantiin. Mistä mahtanee johtua, että numerot tuottavat niin valtavasti vaikeuksia, mutta hedelmät, marjat ja juurekset soljuvat sanoina ihan helposti?

Melonirykelmä torikojulla

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s